Jos yrittäisi kammeta itsensä lenkille, yksin on vain niin kurja mennä. Seuraavan kerran tiedotusta ensi keskiviikkona, jospa paino olisi sitten taas vähän pudonnut, vaikkas 300g... ois kiva päästä uudelle lukemalle!

Aurinkoista sunnuntaita ja uutta alkavaa viikkoa kaikille! :)

Vikana:Kyllästyminen, masentuneisuus, riittämättömyyden tunne. Kukaan ei välitä, kukaan ei kaipaa, kaikki pärjäisivät vallan mainiosti ilman minuakin. Jopa paremmin.

Miten voinkin olla niin p****leen saamaton ihminen. Tuntuu että millään ei ole mitään väliä. Miksi mä pesisin pyykkiä? tai tiskaisin astiat?? Mitä väliä?? Ja sitten vielä tuo koulunkäynti. Olen vain lihava ja tyhmä.

Paniikkihäiriökohtaukset on lisääntyneet, nyt saa jatkuvasti pelätä niitäkin, onneksi ne on ollu vielä suht hallittavissa.

Painajaisetkin on tullu kuvaan, viime yönäkin näin ihan outoa unta, unen lopussa koitin hurjasti painaa videon nappulasta stop- painiketta, että se kauhea uni loppuisi. En muista onnistuinko, heräsin siinä kohtaa.

Lopetan nyt tähän, en osaa kirjoittaa nyt mitään järkevää. Hukutan murheeni siihen ainoaan asiaan jonka osaan, tosin ei se hyvä keino ole, mutten tiedä muutakaan.

(eipä tule juuri herkuteltua kun ei mikään maistu millekään... jotain positiivista siis tässäkin :)

Mikäs se viiden viikon tulos sitten oli? No paino on nyt pudonnut 2.4 kiloa ja tänään mittasin vyötärön ensimmäistä kertaa sitten aloituksen ja se näytti 5 senttiä vähemmän, minkä yllättävää kyllä huomaa jo housuissa, eivät kiristä ihan niin pahasti kuin ennen.

Hidashan tämä minun tahtini edelleen on mutta se että nyt menneen viikon tulos on peräti -1 kg, on lupaavaa. En usko että liikkuminen on tuohon aikaisempaa suurempaan tulokseen juurikaan vaikuttanut, koska en tosiaan ehtinyt kovin paljoa enempää urheilemaan.

Nyt tuleva viikonloppu tulee olemaan koetteleva, menemme kyläreissulle ja luvassa on niin syömistä kuin juomistakin riittämiiin. Yritän itseäni tsempata kovasti nyt nämä pari päivää, että malttaisin pitää viikonlopun ajan syömiseni kurissa. Vaikeaa tulee, sen voin varmasti sanoa.

Ai niin, askelmittarikin on saanut ne patterinsa jo hyvän aikaa sitten ja käytössäkin se on ollut aina silloin tällöin, ei kuitenkaan joka päivä. Kymmentätuhatta askelta ei ole tullut vielä kertaakaan, n. 3- 7 tuhannen välille se tulos on jäänyt. Siinäpä lisää tavoitteita. Olenkin varma, että kunhan ulos tarkenee mennä pidemmäksi aikaa, kuin postin hakuun, alkaa mittari pyörimään kunnolla.

Kuten huomaat, on motivaatiota alkanut löytymään pikkuhiljaa, vaikka tarpeeksi sitä ei vielä ole. Karkkia tulee osteltua ja syöminen on muutenkin käynyt hieman epäsäännöllisemmäksi. Yritystä kuitenkin on ja sitkeästi porskutan eteenpäin, kyllä se siitä. Odotan kovasti sitä päivää, kun puntarissa ensimmäinen numero on 7. Silloin on juhlan paikka ja ihme on jos kukaan ei siinä vaiheessa vielä huomaa mitään tapahtuneen. Se että miehenikään ei tiedä tästä urakasta, on senkin takia hyvä, koska onkin jännä odottaa sitä, milloin hän huomaa minun laihtuneen. Toivottavasti viimeistään silloin kun tuo 10 kiloa on pudotettu.

Kiitos jälleen kommenteista, olen nyt huomannut, että jos en olisi alkanut tätä blogia pitämään, olisi laihdutusurakkani kaatunut jo aikoja sitten. Jotenkin tuntuu että on pakko jaksaa yrittää ja tulla blogia päivittämään. Rehellisesti.

Tästä on hyvä jatkaa ja lupaankin nyt että helmikuun tavoitteeksi otan liikkumisen lisäämisen, tavalla tai toisella. Toiseksi tavoitteeksi asetan itselleni eräät farkut, joista ei tällä hetkellä mene vetoketju kunnolla kiinni, ne vaatinevat sen 2-3 kilon pudotuksen. Laitan niistä kuvan jossain vaiheessa ja kuun lopussa kuvan jossa ne ovat jalassani......

Katsotaan kuinka akan käy :)

Kiitos mahdottoman paljon kaikille kommentoijille, kyllä on ihanaa kun jaksatte kannustaa, vaikka jokaisella teistä on omakin projekti menossa. Yritän käydä myös vastakommentteja kirjoittelemassa :)

Tämän viikon punnituspäivä on huomenna, kävin kyllä maanantainakin vaakassa, mutta lukema oli sama kuin aikaisemmin, ei siis muutosta. Olenkin ajatellut että pidän tästä lähtien keskiviikkoa puntaripäivänä. Maanantai-aamut on mahdottoman kiireisiä ja oikeastaan olen tämän urakkanikin aloittanut keskiviikkopäivänä.

Todennäköistä on että vaaka ei huomennakaan näytä mitään supertulosta, liikunta on edelleen puissa ja vaikka missä ojissa, en kerta kaikkiaan ole saanut nyt itsestäni irti mitään. Aikakin on kyllä ollut nyt oikeasti kortilla.

Kommenteissa olikin, että laihduttaa voi vähäisellä tai olemattomallakin liikunnalla, mutta hidastahan se painonpudotus silloin on, ainakin minulla. Lisa oli ahkerasti laskenut jopa kilomäärän joka minun pitäisi pudottaa kuukaudessa, jotta se 20 kg olisi ensi keväänä pois. -1,25 kg/kk ei ole paljon, luulisi siihen pääsevän, vai mitä?? Tehokkaimmat teistä pudottavat tuon verran viikossa.

Kärsivällisyyttähän näin pitkä projekti kysyy, ja varsinkin jos sen aikoisi tuolla kilo kuussa taktiikalla tehdä, mutta kyllä mä haluaisin nopeampia tuloksia, muuten tulee takapakkia paljon herkemmin. Mutta toisaalta tuo ei lannista niin helposti, koska jos kuukaudessa ei tosiaankaan putoa kuin se kilo, voi aina ajatella, että tavoitteeseen on ainakin päästy :)

Siivosin tässä eräänä iltana omaa vaatekaappiani ja voi että kun siellä on niiiiiiin paljon ihania vaatteita, mutta kun ne ei mahdu päälle. Oikein kiukuttaa kun joka aamu on sama juttu, ei tiedä mitä laittais päälle,vaikka vaatteita on kaappi täynnä. Jo sen ajatteleminenkin mikä rahamäärä niissä vaatteissa on pitäisi antaa puhtia laihdutukseen. Niin ja se kesän tulo....välillä näen jo kauhukuvia helteisistä kesäpäivistä ja minä xxxl-t-paidassa ja pitkissä housuissa, kun ei sortseja kehtaa laittaa jalkaan. Voi inhotus.

Huomenna kirjoittelen aamusta lisää, ja kerron minkä tuomion puntari antaa menneeltä viikolta. Nyt täytyy lähteä nukkumaan, on tosi väsy. Tekstikin taitaa olla vähän sekavaa nyt tänään....

Tiedän, tiedän : lisää liikuntaa ja silleen. No yritystä on. Tänään aattelin käydä kunnon lenkillä,kun on niin ihana ilma ja vapaapäivä.

Tulihan sitä viikonloppuna herkuteltua vähän liikaa, josta syystä kävi sitten niin kuin kävi. Jotenkin en meinaa saada sitä virettä päälle. Muistan kun viimeksi mulla oli mahdoton hinku ja tsemppi koko ajan. Mihin se on joutunut?!?!?!! Sitä motivaatiota olen tässä nyt metsästänyt oikein urakalla, olen katsellut sopivat vaatteet tavoitteeksi, olen asettanut 5 kg:n tavoitteen, olen saanut jopa tuttavan tuttavavan pieneksi tsemppikaveriksi (nähdään kyllä tosi satunnaisesti) Vaan jokin mättää silti. Ei ymmärrä.

Onko mulla vaan nyt niin paljon kaikkea muuta, että en pysty keskittymään itseeni tarpeeksi. On opiskelut, työ ja perhe. Aikaa ei liiemmin jää ylimääräiselle. Se, että en ole kertonut miehelleni  mitään (enkä aiokaan kertoa) voi tietysti myös vaikuttaa asiaan, mutta en usko että niin paljon kuitenkaan. Kyllähän se ukkokulta sitten saattais sillon tällön lenkille potkia ja huomautella syömisistä, mutta koen sen enemmänkin negatiivisena nalkutuksena, kuin kannustuksena. Itse kun hän on mallinmitoissa ja täydellinen joka suhteessa, niin ja pystyy mättämään naamaan vaikka mitä eikä liho. Ne geenit kun sais :)

Olen jopa innostunut kokeilemaan uusia reseptejä ja yhtä niistä tässä muutama päivä sitten kokeilinkin:

Tämä keitto oli tosi hyvää, kiitos ohjeesta Heidille!

Nyt pistelen jotain kevyttä suuhun, lueskelen teidän muiden tunnelmista ja yritän sitten repiä itseni ulos reippailemaan. Josko se motivaatio olis jossain tienvarrella??

Niin ja kiitos kovasti taas kaikille kommentoijille, teistä on paljon apua, vaikkei nyt siltä oikein näytäkään..

Mutta se tyhjä olo. Ei tarkoita nyt sitä että maha on tyhjä, vaan sitä että mieli on tyhjä, ja masentunut.

Eilen istuimme illalla isännän kanssa iltauutisia katselemassa ja kysäisin siinä sitten että miten on päivä mennyt ym. ym. Noh mieshän tähän, että ei ihmeempiä, mutta "päiväkodilla yks poika huuteli että meidän pojan äiti (minä siis) on lihava!" Isäntä kehui toruneensa vähän poikaa, mutta mikä pakko sitä oli mulle kertoa!??!!? Se että kysyy toiselta kuulumisia ja odottaa jotain mukavaa keskustelua ja huomaa toisen katsovan itseään ja sitten kommentti on tämä. Tuo asiako oli niin tärkeä ja tuli miehelle ensimmäisenä mieleen?!

Kyllähän minä tiedän että lapset puhuu mitä sattuu, eikä tuo kommentti nyt välttämättä mitään pahaa tarkoittanut, enkä sitä poikaa siitä syyttele. Isäntää kyllä. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi tajuta kuinka tuollainen voi toista loukata.

Miehelle vain hymähdin ja olin niin kuin asia ei olisi minuun vaikuttanut.

Ei tämä elämä LIHAVALLE mitään herkkua ole, jatkuvasti saat kamppailla itsesi kanssa ja yrität olla miettimättä sitä mitä toiset sinusta ajattelevat ja puhuvat selän takana.

Eilinen oli muutenkin rankka päivä ja nyt mua kaduttaa se, että tulin koulussa puhuneeksi tästä laihdutusurakasta. Eräs opiskelututtava aloitti keskustelun aiheesta ja sanoi olevansa myös laihdutuslinjallla, möläytin sitten itsekin laihduttavani. Olis pitänyt olla hiljaa. EN kestä taas sitä että epäonnistun, eikä tuloksia tulekaan. Juuri tästä syystä en aio nyt läheisille kertoa mitään. En jaksa sitä häpeää ja epäonnistumisen tunnetta kun laihdutus ei jälleen kerran onnistukaan. Näitä kertoja on ollut jo niin paljon, että läheiset eivät kuitenkaan ota minua tosissaan ja ajattelevat että ei tuosta taaskaan mitään tule.  

Olo on yksinäinen eikä kannustusta läheisiltä tule, mutta se hinta on maksettava.

Lisa on ehtinyt jo aamusta kommentoimaan, Kiitos :) Onhan se vaikeaa pitää välillä ajatukset pois laihdutuksesta, nyt onneksi alkaa opiskelun tahti tiivistyä, joten on ihan pakkokin ajatella ihan muita asioita. Toisaalta saa nähdä kuinka ehdin tai jaksan sitten liikkua. Nytkin jäi viikonlopun liikkumiset vähemmälle kuin olin ajatellut. Pysyin kuitenkin koko viikonlopun syömisen suhteen kurissa ja siitä olenkin iloinen. Pitkästä aikaa viikonloppu meni niin, etten mässäillyt yhtään. Tein kyllä perjantaina pitsaa ja siitä muutaman pienen palan söin, sekä tietty se lonkero, ne olivat "ylimääräisiä" herkkuja. Mun on pakko saada herkutella kerran viikossa, vaikka se tietäisikin sitten hitaampaa painonlaskua.

Mietin tuossa että mikä mulle olisi sopiva piste- tai kalorimäärä. Nyt olen pyrkinyt johonkin 22 -24 pisteeseen n. 1500-1600 kcal, mutta tuntuu että se voi olla liikaa. Varsinkin kun liikkuminen on vielä niin vähäistä. Seurailen tilannetta, luulen että kun innostun liikkumisesta enemmän, niin tuo piste/kalorimääräkin selviää.

Lauralle myös Kiitos kommentista :) Mä olen ainakin nyt päättänyt että en ole niiden joukossa jotka lopettavat kesken. Motivaatio kasvaa pikkuhiljaa ja olo alkaa tuntua kevyemmältä ja paremmalta. Ajattelen usein (kannustimena itselleni) kuinka ihanaa on pukea kaunis kesäpusero ja farkut jalkaan kun kesä koittaa. Ei tarvitse häpeillä makkaroita vyötäröllä ja miettiä, että minkälaisen teltan laittaisi päälle, kun muilla on pienet kesävaatteet yllä.

Tuo laskuri lähti liikkeelle jostain 11 390 luvusta jostain syystä. Tuntuuhan se vinhasti pyörivän, lukijoita siis taitaa olla :) Tsemppiä vain kovasti kaikille muillekin ja ihanaa alkanutta viikkoa!! Viikon päästä ollaan taas vähän kevyempiä, vai mitä?!?!

Eilisestä kirjoituksestani saattaa tosiaan saada sellaisen kuvan, että meillä syödään pelkkää valmisruokaa. Näin ei kyllä ole, eilinen pitsa oli todellakin poikkeus. Pääsääntöisesti teen ruuan aina itse, ja meillä on aina myös salaattia tms. pöydässä tarjolla. Lapset pitävätkin kaikki hurjan paljon erilaisista salaateista ja jopa kasviksista ( sitä jaksan aina ihmetellä). Pyrin tekemään suht monipuolista ruokaa ja pidänkin ruuanlaitosta, vielä kun siihen olisi enemmän aikaa. Omat päiväni ovat pitkiä ja opiskelut päälle, niin ei sitä ehdi niin paljon ruuanlaittoon paneutua kuin haluaisi. Isännästä ei siihen hommaan ole :)

Puntarissa: olen päättänyt käydä kerran viikossa, maanantaisin. Silloin aina merkkaan tulokset "virallisesti"  ylös. Ruokapäiväkirjaa olen myös nyt pitänyt tunnollisesti, olen laittanut sinne helppoja ja kevyitä ruokaohjeita, kannustuslauseita ym. hörhellystä. Näin sitä on hauskempi täytellä ja saapahan siihenkin kulumaan aikaa, jonka muutoin käyttäisin syömiseen. Opiskelukiireet alkavat kohta toden teolla, toivottavasti ehdin ja jaksan kuitenkin jatkossakin merkata syömiset ylös.

Sitten siitä patterista: Olen kyllä itse sitä ollut hankkimassa, kahdesta kaupasta olen jo katsellut, mutta en ole löytänyt. Jatkan etsintää.

Lähin kauppa: on meillä n. 300 metrin päässä :) toisaalta hyvä toisaalta huono. Tosin se on pikkukauppa, eikä siellä ole kovin suuret valikoimat. Parempiin kauppoihin on matkaa sitten jo lähemmäs 20 kilometriä.

Lenkkipolulle ole ajatellut patistaa itseni nyt viikonlopun aikana, en vielä tänään. Tytär on innokas kävelijä, tosin vielä niin pieni, että matka ei voi olla kovin pitkä. Jos kuitenkin vähän sitten hänen kanssaan kävelisin. Pitemmille matkoille saan kyllä jatkossakin suunnata aina yksin.

Lupasin niitä kuvia tavoitevaatteistani:

Näihin farkkuihin olis tavoite mahtua keväällä. (kuva on ihan hassu) Koko on 42, hieman joustavat. Ostin nämä silloin viimeksi kun sain sen kymppikilon pois, silloinkin olivat hieman kireät. Nyt haluaisin että ne olisivat juuri sopivat. Niissä mitoissa olisi hyvä olo.

Nyt lähden saunaan ja juon yhden (sallittakoon se nyt minulle) saunalonkeron. En enempää. Siitä se lähtee, parempi elämä. (toivottavasti).

(Ai niin, lisäsin tuon laskurin, mutta jostain syystä se näyttää jo hurjia lukemia, miten ihmeessä se nyt noin? Saakohan sitä mistään nollattua? Oikeasti kävijöitä on ollut varmaan joku parisenkymmentä).