Viides viikko takana, päivitys vasta tänään, koska en eilen ehtinyt koneen ääreen. Olen pitänyt lupaukseni ja yrittänyt liikkua enemmän. Viime viikonlopun aikaan kävin jopa tunnin kävelylekin kävelemässä, mutta koska en ole mikään Hannu Hanhi oli arvattavissa se että ilmat muuttuvat jääkausityyppisiksi. Siihen loppuivat ulkoilut tällä erää. Sisällä en osaa alkaa jumppailemaan, enkä halua myöskään paljastaa vielä muille että laihdutan. Odottelen nyt siis tyynesti että minijääkausi menee ohi ja koitan mahduttaa jollekin päivälle uimahallireissun. Kiirettä kyllä pitää.
Mikäs se viiden viikon tulos sitten oli? No paino on nyt pudonnut 2.4 kiloa ja tänään mittasin vyötärön ensimmäistä kertaa sitten aloituksen ja se näytti 5 senttiä vähemmän, minkä yllättävää kyllä huomaa jo housuissa, eivät kiristä ihan niin pahasti kuin ennen.
Hidashan tämä minun tahtini edelleen on mutta se että nyt menneen viikon tulos on peräti -1 kg, on lupaavaa. En usko että liikkuminen on tuohon aikaisempaa suurempaan tulokseen juurikaan vaikuttanut, koska en tosiaan ehtinyt kovin paljoa enempää urheilemaan.
Nyt tuleva viikonloppu tulee olemaan koetteleva, menemme kyläreissulle ja luvassa on niin syömistä kuin juomistakin riittämiiin. Yritän itseäni tsempata kovasti nyt nämä pari päivää, että malttaisin pitää viikonlopun ajan syömiseni kurissa. Vaikeaa tulee, sen voin varmasti sanoa.
Ai niin, askelmittarikin on saanut ne patterinsa jo hyvän aikaa sitten ja käytössäkin se on ollut aina silloin tällöin, ei kuitenkaan joka päivä. Kymmentätuhatta askelta ei ole tullut vielä kertaakaan, n. 3- 7 tuhannen välille se tulos on jäänyt. Siinäpä lisää tavoitteita. Olenkin varma, että kunhan ulos tarkenee mennä pidemmäksi aikaa, kuin postin hakuun, alkaa mittari pyörimään kunnolla.
Kuten huomaat, on motivaatiota alkanut löytymään pikkuhiljaa, vaikka tarpeeksi sitä ei vielä ole. Karkkia tulee osteltua ja syöminen on muutenkin käynyt hieman epäsäännöllisemmäksi. Yritystä kuitenkin on ja sitkeästi porskutan eteenpäin, kyllä se siitä. Odotan kovasti sitä päivää, kun puntarissa ensimmäinen numero on 7. Silloin on juhlan paikka ja ihme on jos kukaan ei siinä vaiheessa vielä huomaa mitään tapahtuneen. Se että miehenikään ei tiedä tästä urakasta, on senkin takia hyvä, koska onkin jännä odottaa sitä, milloin hän huomaa minun laihtuneen. Toivottavasti viimeistään silloin kun tuo 10 kiloa on pudotettu.
Kiitos jälleen kommenteista, olen nyt huomannut, että jos en olisi alkanut tätä blogia pitämään, olisi laihdutusurakkani kaatunut jo aikoja sitten. Jotenkin tuntuu että on pakko jaksaa yrittää ja tulla blogia päivittämään. Rehellisesti.
